Perhokalastuksen naisten EM-joukkue: Maija Koistinen


Maija Koistinen, Jyväskylä
Fly Fishing Club Jyväskylä

Aamusta iltaan laiturilla ongella istunut pikku-Maija löysi kalannarrauksen hienouden jo lapsena. Metamorfoosi perhokalastajaksi oli tyypillinen: ongesta virveliin, joiden jälkeen löytyi välineistä ominaisin, perhovapa. Perhokalastajaksi siirtymistä vauhdittivat Maijan mies ja hänen kaverinsa, jotka uhkasivat olla leimaamatta Maijan kalareissupassia, mikäli virveli ei vaihtuisi perhovapaan. Keskisuomalainen Maija heittää perhoa mieluiten Lapin mökkinsä tunturipuroilla sekä Keski-Suomen koskilla. Kilpailumaailmaan seuratoiminnan sekä miehensä kautta alun perin tutustunut Maija osallistui ensimmäistä kertaa itse naisten kisoihin viime vuonna sijoittuen heti hienosti neljänneksi. Tätä ennen Maija on toiminut kilpailuissa mittanaisena ja valvojana. Omat ensimmäiset kisat aiheuttivat naisessa kroonisen kilpailukuumeen, jonka hoitoa Maija aikoo jatkaa kesän naisten SM-kisoilla, SM-karsinnoilla sekä syksyllä Puolan EM-kilpailuilla. Intohimoinen kalannarraaja muistaa parhaiten ensimmäisen saaliskalansa, miltei viidesosametrisen harjuksen, joka potki vastaan mieleenpainuvan voimallisesti.

"Toinen ikimuistoisimmista kalastuskokemistani ajoittuu viime kesälle. Olin kalastanut mieheni ja hänen kaverinsa kanssa useamman tunnin, eikä kunnon kaloja tahtonut löytyä. Hämärä alkoi laskeutua ja kuinka ollakaan, solahti haaviini komea taimen. Onnekseni kosken isäntä oli tullut sillalle virtaa ihailemaan, jolloin koko porukan paras kala pääsi filmille ennen vapautensa takaisin saamista. Muisto kahden SM-mitalistin kyykyttämisestä saa vieläkin mieleni iloiseksi."


Naisten perhokalastuksen SM-kilpailuissa Maija oli 4. sijalla  2015.

-EFFC 2016- Aino & Maria 
Kuva: Harri Hytönen       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MM-joukkueen toukokuun 2023 perhokalastuskurssit Helsingin Vanhankaupunginkoskella ”VKK:lla"

Hanak Competition -koukut – maajoukkueen suosimia koukkumalleja

Naisten perhomaajoukkueen perhokalastuskurssi 14.6.2023 Viinikanjoella Parkanossa