EM-naisten treenireissu Puolaan 30.7.-4.8.2016

Kolmen naisen tiedusteluryhmä lensi Puolaan heinä-elokuun vaihteessa missionaan selvittää speksejä Slupskissa lokakuussa käytävää perhokalastuksen EM-kilpailua varten. Joukkueen kapteeni Maria Tuominen johdatti jäsen Hynnän ja Kultanen-Mäkisen edustusasuihin sointuvaan sportti-Mazdaan, ja niin sitä köröteltiin Gdanskista Slupskiin takakontti täynnä onkivermeitä.
Ensimmäinen huomio: rautateiden tasoristeyksissä ei ole puomeja tahi valoja – riski jäädä junan lanaamaksi varomattomuuden vuoksi on suuri.

Koska kalareissuilla aika ei ole tarkoitettu hukkaan huiskittavaksi, haki paikallisoppaamme Adam kolmikon hotellilta aamukahdeksalta palautusajan ajoittuessa iltakuuden ja -yhdeksän väliin. Suunnitelmanamme oli suorittaa perusteellinen alkuverryttely kalastamalla kaksi päivää kisajoki Lupawaa Adamin kanssa niin, että jokainen neljästä tulevasta kilpailusektorista tulisi mahdollisimman tutuksi.




Maisemia nelossektorin punkkipuskista

Ensimmäisen harjoituspäivän aamun kalastimme ja kauhistelimme sektori nelosta Drzezewo-kylän laitamilta. Teen värisenä virtaavan Lupawan pohjaa peitti monessa kohtaa sankka vesikasvusto ja ilmatilaa pitivät hallussaan joen ylle kaartuvat, ja osittain myös majavien kaatamat, puut. Harjukset olivat selkeästi huonolla tuulella, eikä niiden koukuttaminen ollut helppoa ensinkään. Kala sieltä, toinen täältä. Joen rannat olivat paikoitellen jylhät ja etenemisreittiä valittaessa oli päätettävä, ottaako penkkavyöryriskin vai apinoiko yli joessa makaavien massiivisten puiden.
Toinen huomio: Puisevat vaarat vaanivat perhoja vedessä ja ilmassa.

Majavien rakentelema este ykkössektorilla

Iltapäivän tutustuimme ykkössektorin virtoihin, joissa joki haastaa kilpailijat kapeimmilla 12–13metriä leveillä osuuksillaan. Astetta rankempi haaste on kuitenkin edessään sillä onnettomalla, joka mahdollisesti joutuu kalastamaan ykkössektorin alaosaa, joka muistutti suomalaisia mieliämme mutalutakosta, jonne ei halua kalareissuillaan eksyä.

Kolmas huomio: 25 cm kisakala on Puolassa suomalaista serkkuaan vaaleampi, pieni ja laiha luikku.


40 cm paikallista harjusta, vaikka aika sintiltä näyttääkin

Toinen harjoitusaamu valkeni ja silmät aukeni, kun suuntasimme katsastamaan kilpailun ainoan lampijakson kohdeprutakon tihkusateessa. Puut olivat, jälleen kerran, kehystäneet 100x300 metrin ankkalammikon, eikä takaheittotilaa tulisi olemaan nimeksikään. Niin kuin jäsen Hynnä ennusti, löytyi lammikosta myös estetiikkaa pulppuava suihkulähde. Oppaan mukaan lammen kalalajistoon kuuluivat kaikki Puolassa esiintyvät makeanveden kalat. Lammikkoa kalastetaan vain kilpailuissa, eikä sitä ole mahdollista koluta ennen varsinaista kilpailua. Kilpailua varten lammikko saa uusia asukkaita istarikirreistä ja -taimenista, joita opas kertoi sinne kipattavan erissä ennen koettelemusta.

Neljäs huomio: Lammelle on kasattava todella monia settejä eri kohdekaloja varten – sukellusveneen kokoisia haukia emme toivo siimojemme päähän, koska ankkalammessakin vaanivat luupäät eivät ole täälläkään kisakaloina.

Aamutuimaan ankkalammella

Ensimmäisenä kalastuspäivänä tyhjentyneet takit alkoivat palautua muotoonsa, kun joki vaihtelevine piirteineen näytti selkiytymisen merkkejä mielissämme. Kolmossektori oli niin ikään erilaisten ruohojen suosiossa; veden pinta oli rikkonaisempaa kuin muualla. Kalat olivat aktiivisempia, joskin edelleen arkoja, ja mittaharjuksia solahti jokaisen haaviin. Kolmossektorin alueella virta on leveimmillään ja pinturiakin mahtui heittämään kohtuullisen hyvin. Jatkoimme kakkossektorille, jossa kiemurteleva Lupawa oli paikka paikoin täysin isojen puiden ja rantamonttujen reunustama. Reissun ainoa kalapesä löytyi kakkossektorilta, josta Maria haavi hattutempun mittaharjuksia samoilta jalansijoilta. Opas kertoi kalastuksen helpottuvan syksyä kohti mentäessä, kun harjukset alkavat ahmia ravintoa sisuksiinsa.

Viides huomio: Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Hieno hiekkasärkkä oli usein kakku päältä kaunis ja alta upottavaa mutaa. Täällä on oltava varuillaan!

Onks tukka hyvin ja näkyyks kello? Löydätkö muuuten tästä kakkossektorin maisemasta harjuksen?

Edistimme suomalaista kulttuuria ja kiitimme Adamia salmiakkikosanderilla ansiokkaasta opastuksesta. Yllätys oli melkoinen, kun saimme vastalahjaksi puolalaista häränruohovodkaa. Pullo korkattiin samana iltana – hätätilanteen vuoksi tietenkin. Kalastaja Hynnä löysi itsestään kaksi punkkia, joista yhden jalka jäi puremakohtaan kapteenin poistoyrityksestä huolimatta. Ei toivottu objekti ronkittiin pois koukulla ja puremajälki luonnollisesti desinfioitiin edellä mainitulla vodkalla.
Kuudes huomio: Punkkeja on Puolassa riittämiin. Eikä siinä vielä kaikki: ketut pissivät alaoksilla oleviin marjoihin ja levittävät aivoperästä virustautia tietämättömiin herkkusuihin.

Tuumaustauko ja apetta napaan nelossektorillla


Köröttelimme takaisin jokea kokemaan kolmen naisen ja Mazdan voimin Adamin opastuksesta viisastuneina. Paikoiksi valikoituivat kilpailusektorit neljä sekä yksi, oikeastaan kahdesta syystä. Sektorit kaksi ja kolme olivat erikoislupa-aluetta ja olisivat siis vaatineet luvan oston  paikallisen mamman eteisestä. Painavampi syy kuitenkin oli, että koimme sektorit  yksi ja neljä haastavimmiksi kalastaa, joten halusimme treenata näillä pätkillä enemmän. Harjoittelu piti kalastajattaret mukavassa liikkeessä viikon mittaan. Päivämatkaa kertyi kahluukenkiin kuudesta kymmeneen kilometriin. 





Puolalaisharjuksille maistuvien perhojen sävyt alkoivat hahmottua ja selvitystyömme yhteenvedoista koostetulla ja Päivin sitomalla Jokeri Pokeri Box –perholla narrattiin todistetusti kohdekaloja. Taimenten välttely huomioitiin niin ikään harjoittelun aikana; taimen kun on rauhoitettu kilpailuajankohtana harjuksen ollessa ainoa kisakalalaji jokijaksoilla.

Treenireissu oli kaikkineen hyvin antoisa. Samalla sitä kuitenkin huomasi taas oman vajaavuutensa varsinkin vierasmaalaisen harjuksen kalastajana. Suomalaiset ja puolalaiset harjukset eivät kyllä ole mitään sukua keskenään, ainakaan tämän reissun perusteella. Äkkiä sitä kuitenkin parissa päivässä silmä ja mieli alkoi paikallisen eväkkään metkuihin tottua ja kalastus alkoi sujua ja haavit heilua. Lähes kaikki koukutetut harjukset olivat mitallisia, joten vaikka reissun kokonaiskalamäärä jäi poikien viime syksyn treenireissusta merkittävästi, lopputulos oli silti oppaamme mukaan hyvä. Perhomenekki oli jonkinmoinen ja voinemme veikata, että lokakuisten EM-kisojen jälkeen Lupawasta voi käydä keräilemässä rasian jos toisenkin puihin ja uppotukkeihin takertuneita perhoja. 


Kisoihin lähtöön on nyt kuusi viikkoa ja yksi päivä. Tunnelmat ovat odottavat ja jännittyneet!


-EFFC 2016- Maria & Aino  
Kuvat: Maria, Aino & Adam

MariaT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram