Perhokalastuksen MM-hopea historiallisesti Suomeen

Suomen Jyrki Hiltunen (38) teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena henkilökohtaisen mitalin perhokalastuksen maailmanmestaruuskilpailuissa Suomen rajojen ulkopuolella. Edellinen mitali on Suomen MM-kotikilpailuista 1989 Jyrki Lämsän voittama pronssi. Suomella on ennestään kaksi hopeaa (2001, 2005) ja kaksi pronssia (1989, 2007).


”Kun mitali varmistui oli kaikkensa antaneena epätodellinen olo. Pikkuhiljaa alkaa ymmärtää mitä tuli saavutettua ja fiilis on aivan mahtava! Yhdennettoista arvokisat toivat vihdoin kauan haetun mitalin. Iso kiitos kuuluu perheelle, joka on ollut tukena kaikki nämä vuodet. Kilpailun alusta asti oma kalastus sujui hyvin ja kalastettavat paikat olivat juuri omaan makuun sopivia. Viimeisellä jaksolla oli enemmän jännitystä ilmassa, kun tiesin olevani mitalikamppailussa. Onneksi kapteeni Jarkko Suominen oli tukena viimeisellä jaksolla ja auttoi saamaan mitalin kannalta ratkaisevat kalat”, kertoo hopeamitalisti Hiltunen.


Lajin 38. maailmanmestaruuskilpailut kilpailtiin Trentinossa Italiassa 17.-23.9.2018. Kilpailuun osallistui yhteensä 148 kalastajaa 30 maasta. Kilpailussa kalastettiin Sarca- ja Noce-joilla ja Cornisello-järvellä. Suomen joukkue (Jyrki Hiltunen, Mikko Räsänen, Santeri Kinnunen, Saku Nieminen, Heikki Kurtti, Olli Toivonen, kapteeni Jarkko Suominen) sijoittui joukkuekilpailun 5. sijalle. Joukkuekilpailun voitti Espanja, hopeaa sai Tsekki ja pronssia isäntämaa Italia. Henkilökohtaisen kilpailun muut mitalit menivät Espanjaan (kulta) ja Italiaan (pronssi). 

2019 Suomen joukkue matkaa MM-kilpailuihin Tasmaniaan, missä Hiltunen puolustaa MM-hopeaansa. 2020 ovat vuorossa MM-kotikisat Kuusamossa, missä Suomen joukkueelta odotetaan menestystä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MM-joukkueen toukokuun 2023 perhokalastuskurssit Helsingin Vanhankaupunginkoskella ”VKK:lla"

Hanak Competition -koukut – maajoukkueen suosimia koukkumalleja

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024