Jo useana vuotena perhokalastusmaajoukkueen yhteistyökumppanina toiminut Pohjanheimo Oy on vuonna 1939 perustettu miesten laatupukeutumiseen erikoistunut liike. Vuonna 2013 Pohjanheimon Tampereen liike koki täydellisen uudistumisen uusien suurempien liiketilojen ja valtavasti kasvaneen tarjonnan suhteen. Pohjanheimon tuotevalikoiman pääpainona ovat miesten puvut, mutta liikkeestä löytyy toki kaikkea mitä, miesten siistimpi pukeutuminen vaatii, aina kengistä päällysvaatteisiin ja laukkuihin. Pohjanheimon tuotemerkkejä ovat Armani, Corneliani, Canali, Sand, Tiger of Sweden, Oscar Jacobson, Cavaliere, Stenströms, YSL, Amanda Christensen sekä muutamat muut pienemmät edustukset. Vuonna 2015 Pohjanheimo avasi toisen liikkeen Jyväskylään, joka toimii samalla periaatteella kuin Tampereen liike, joskin hieman pienemmässä mittakaavassa. Pohjanheimon peruskivet ovat korkea laatu, ammattitaitoinen palvelu sekä erittäin laaja kokovalikoima. Yritys on saavuttanut muutamassa vuo...