EM-joukkueen jäsen esittelyssä: Pietari Sipponen
Kuva: Matti Vehviläinen |
Seura: Fly Fishing Club Jyväskylä ry
Syntymävuosi: 1986
Aloitti perhokalastuksen: 1998
Kilpaillut vuodesta: 2009
SM-finaalit: 2011, 2012, 2013, 2014, 2015
SM-mitalit: Joukkue-SM: Kultaa 2011, hopeaa 2002 ja 2010
Vääksystä kotoisin oleva Pietari on asunut jo pidempään Jyväskylässä ja edustaa seuratasolla Fly Fishing Club Jyväskylää. Mies toimii myös seuran puheenjohtajana.
Pietu on ollut innokas kalastaja jo pikkupojasta lähtien. Kipinä perhokalastukseen syttyi Erkki Norellin syksyllä 1997 Vääksyssä pitämällä perhonsidontakurssilla. Seuraavana kesänä alkoi sitten itse perhokalastuksen opettelu. Ensimmäisinä harrastusvuosinaan Pietu syventyi perhokalastuksen saloihin lähinnä Hammonjoella sekä vuosittaisilla velipoikien kanssa tehdyillä Keski-Suomen koskikierroksilla. Pietu vietti vuoden 2003 kokonaisuudessaan vaihto-oppilaana Uudessa-Seelannissa, jolloin Eteläsaaren taimenvedet tulivat tutuiksi.
Pietu on kiertänyt Finnmarkin sisävesikohteita lähes vuosittain taimenen, harjuksen ja siian perässä. Myös Kuolan niemimaan taimenvedet ovat tulleet tutuiksi vuosina 2011 ja 2013 tehdyillä reissuilla ja alkuvuonna 2011 mies piipahti jälleen Uuden-Seelannin kalavesillä. Kotimaassa Pietu onkii pääosin Keski-Suomen koski- ja lampikohteilla.
Aiemmin muutamia joukkuekisoja käynyt mies aloitti SM-karsintojen kiertämisen vuonna 2009. Pienen alkukankeuden jälkeen kilpakalastus alkoi sujua ja sen jälkeen mies on onkinut vuosittain SM-finaaleissa. Finaaleissa huippuonnistumiset ovat vielä kiertäneet Pietua, mutta hän raivasi rankingissa tiensä EM-joukkueeseen tasaisen varmoilla finaalisijoituksilla. Aiemmin esiteltyjen joukkueen jäsenten tavoin Italian kisat ovat myös Pietulle ensimmäiset EM-kilpailut.
Suurimpana vahvuutenaan kilpakalastajana Pietu pitää rannalta tapahtuvaa lampikalastusta, eli ns. bänkkikisoja. Jokikalastuksessa on kehitettävää ainakin jaksojen aikaisessa taktikoinnissa ja peliliikkeiden tekemisessä.
Pohjoisen taimenten pupakalastus loppukesän öinä on Pietulle mieluisin kalastusmuoto, mutta hän onkii mielellään myös kirjolohta järvikohteilla tai nymfaa koskilla taimenia ja harjuksia. Italian kisoja Pietu odottaa innokkaasti. Aiempaa kalastuskokemusta miehellä ei Etelä-Euroopan vesiltä ole, joten ensi kesälle onkin suunnitteilla kalareissu tuleville kisavesille ennen kuin ne rauhoitetaan kilpailijoilta.
Kommentit
Lähetä kommentti