Bocap Suomen naisten perhokalastusmaajoukkueen tukena
Suomen naisten perhokalastuksen maajoukkueen matkaa kohti Tsekkien EM-kisoja kesäkuussa on mukana tukemassa pääomasijoitusyhtiö Bocap. Vuonna 2012 perustettu Bocap on pohjoismaiden ensimmäinen naisen perustama pääomasijoitusrahasto ja se keskittyy sijoittamaan suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Bocapin perustaja ja puheenjohtaja Julianna Borsos lähti innolla mukaan tukemaan perhokalastusmaajoukkuettamme, ja haluaa myös tällä tavoin kannustaa suomalaisia naisia rohkeuteen ja ennakkoluulottomuuteen kaikilla elämän saroilla.
Bocap on alansa edelläkävijä, joka sijoittaessaan toimii aktiivisena vähemmistöosakkaana yrittäjävetoisissa ja voimakkaasti kasvavissa vakiintuneissa suomalaisissa pk-yrityksissä. Yhden pääomasijoitusrahastoston yrityksestä Bocap on laajentunut Juliannan johdolla kuudessa vuodessa käsittämään kolme pääomasijoitusrahastoa ja yhden pienen sijoitusyhtiön, mikä on melkoinen vauhti. Bocapin ammattilaisten tiimi toimii hallitustyöskentelyn kautta aktiivisena osapuolena, joka pääomituksen lisäksi tuo osaamistaan mm. rahoitus- ja yrityskauppa-asioissa, myynnin ja markkinoinnin saralla sekä ylipäätään yrityksen arvon nousun edistämisessä. Toimintaa rahoittavat paitsi perustaja itse, myös mukana olevat nimekkäät suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Rahastoihin on saatu mukaan suomalaisia henki- ja eläkevakuutusyhtiöitä, säätiöitä ja eläkekassoja sekä menestyneitä yrittäjiä, jotka ovat halunneet laittaa hyvän edelleen kiertämään suomalaisten yritysten hyväksi.
Tuellaan Julianna haluaa myös laittaa hyvän kiertämään ja kannustaa naisperhokalastajia kohti tavoitteitaan.
kuva: Pekka Virolainen/Alma Media |
Tuellaan Julianna haluaa myös laittaa hyvän kiertämään ja kannustaa naisperhokalastajia kohti tavoitteitaan.
Kommentit
Lähetä kommentti