Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Perhokalastuksen MM-hopea historiallisesti Suomeen

Kuva
Suomen Jyrki Hiltunen (38) teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena henkilökohtaisen mitalin perhokalastuksen maailmanmestaruuskilpailuissa Suomen rajojen ulkopuolella. Edellinen mitali on Suomen MM-kotikilpailuista 1989 Jyrki Lämsän voittama pronssi. Suomella on ennestään kaksi hopeaa (2001, 2005) ja kaksi pronssia (1989, 2007). ”Kun mitali varmistui oli kaikkensa antaneena epätodellinen olo. Pikkuhiljaa alkaa ymmärtää mitä tuli saavutettua ja fiilis on aivan mahtava! Yhdennettoista arvokisat toivat vihdoin kauan haetun mitalin. Iso kiitos kuuluu perheelle, joka on ollut tukena kaikki nämä vuodet. Kilpailun alusta asti oma kalastus sujui hyvin ja kalastettavat paikat olivat juuri omaan makuun sopivia. Viimeisellä jaksolla oli enemmän jännitystä ilmassa, kun tiesin olevani mitalikamppailussa. Onneksi kapteeni Jarkko Suominen oli tukena viimeisellä jaksolla ja auttoi saamaan mitalin kannalta ratkaisevat kalat”, kertoo hopeamitalisti Hiltunen. Lajin 38. maail...

Kirjolohen lampikalastuskurssi Jyväskylässä 13.10.2018

Kuva
Perhokalastuksen vuoden 2019 MM-joukkue järjestää lauantaina 13.10.2018 kirjolohen lampikalastuskurssin Vaajakosken Liekkilammilla. Kurssin ajan Liekkilampien ns. pitkulainen lampi on kokonaan varattu kurssilaisten käyttöön. Ennen kurssia lampiin tehdään myös kirjolohi-istutus, joten saalismahdollisuudet ovat hyvät. Kurssin hinta on 80 € / osallistuja. Kurssin tuotto ohjataan kokonaisuudessaan vuoden 2019 Tasmanian MM-kisareissun kulujen kattamiseen. Kurssin tukijana toimii Vaajakosken Koukku ja Paukku . Kurssin aikana käydään läpi kirjolohen lampikalastukseen soveltuvat välineet, perhomallit sekä uittotyylit ja tekniikat. Kurssin aikana paikalle tuodaan myös 2 kpl kelluntarenkaita räpylöineen, joten kurssilaisilla on mahdollista kokeilla kirjolohen lampikalastusta myös kelluntarenkaasta käsin. Kurssin oppaina toimivat vuoden 2019 MM-joukkueen jäsenet Mikko Räsänen, Jari Heikkinen ja Pietari Sipponen. Kurssilla on myös mahdollista kokeilla kirjolohen lampikalastusta kellun...