Puolan treenireissu 14.-17.11.2015
Ensi vuoden Puolan EM-kilpailut käydään lokakuussa ja kisavesillä on normaali kahden kuukauden mittainen rauhoitus kilpailijoille. Treenireissua suunnitellessamme paikallinen opas kertoi, että marraskuu on kisajoki Lupawalla paremmin tulevan kilpailun olosuhteita vastaava kuin esimerkiksi kesäkuukaudet. Tämän vuoksi suuntasimme tuleville kisavesille jo tämän vuoden puolella. Pidennetyn viikonlopun reissulle lähtivät joukkueestamme mukaan Santeri, Pietari ja Esa. Kalastimme kolmen päivän aikana kisajoen kaikilla neljällä sektorilla. Oppaaksi olimme valinneet paikallisen kilpaperhokalastajan, jonka kotijoki Lupawa on. Lupawa on pitkä harjus- ja taimenpitoinen joki, joka sijaitsee Pohjois-Puolassa parin tunnin ajomatkan päästä Gdanskin lentokentältä. Joella järjestettiin lokakuussa Puolan mestaruuskilpailut joissa oli yli 130 osanottajaa, joten järjestäjillä lienee hyvää ennakkotietoa kisajärjestelyitä varten. Lauantai-iltapäivällä lähdimme reissuun Helsingistä ja Gdanskiin päästyämme...