Ensimmäiset treenipäivät
Tiistai 27.9
Tiistaina oli matkustuspäivä, saavuimme Gdanskiin alkuillasta ja otimme vuokra-autot haltuun parin tunnin siitymälle kohti Slupskia. Illasta saavuimme hotellille, asetuimme huoneisiin ja kävimme testaamassa hotellin raflan. Se ainakin huomattiin, että seitsemällä eurolla saa Puolasta jo erinomaisen ison ravintolapihvin.
Keskiviikko 28.9
Santeri ja Ville lähtivät aamusta etsimään luvanmyyntipaikka, mikä ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä kun miltä se aluksi vaikutti. Lopulta jätkät löysivät luvanmyyntipaikan puolentoista tunnin palloilun jälkeen GPS-koordinaattien avulla ja puolenpäivän aikoihin pääsimme matkaan kohti treenimestoja. Samalla saimme vinkkejä hyvistä kisasektorien ulkopuolisista harkkapaikoista.
Menimme ensin kalalle kisajoki Lupawalle kilpailusektorin yläpuoliselle pätkälle. Alueella olivat harjoittelemassa jo skotit, ranskalaiset ja portugalilaiset, joten yritimme löytää sopivan paikan jossa pääsisimme kalastamaan rauhassa.
Ensimmäiseltä treenipätkältä löysimme kivasti kaloja, mutta valitettavasti 80% näistä oli taimenia, jotka eivät siis ole kisakaloja joella, koska kisan aikaan lokakuussa Lupawalla on taimen rauhoitettu, jota kisassaskin kunnioitetaan. Harjusta tuntui olevan täällä prosentuaalisesti selvästi vähemmän kuin viime syksynä kalastamillamme kisasektoreilla. Tosin saamamme harjukset olivat tällä pätkällä pääosin hyvänkokoista +30cm kalaa, kun viime syksynä kisasektoreilla kalojen keskikoko pyöri 25cm kisa-alamitan molemmin puolin.

Suomen miehet treenaamassa |
Perinteistä Lupawan maisemaa |
Kisajoen kohdekala |
Torstai 29.9
Toisen treenipäivän aamuna kävimme katsastamassa kisajoen kisa-alueen alapuoliset treenialueet. Vajaan tunnin kalastuksen jälkeen selvisi jo, että kalaa alueella oli kohtuu vähän ja kalastuksellisesti tältä alueelta ei juuri opittavaa löytynyt. Päätimme vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata lähialueen toiselle treenijoelle.
Kävimme matkalla lounaalla, jonka jälkeen suuntasimme toiselle harkkajoelle. Autolla kamat kasaan ja sitten noin kilometrin dallailu joelle.
Tämä joki, nimeltään Wieprza, muistutti lähes täysin kisajokea, mitä nyt oli kooltaan aavistuksen pienempi. Ennen kalastuksen aloittamista piti vielä napata joukkuekuva, jonka aikanakaan tosin kaikki eivät malttaneet olla kalastamatta..
Iltapäivän setti oli tähän mennessä selvästi paras tähänastisista harjoitusrupeamista. Täällä kaloistakin oli selvästi suurempi osa harjuksia kuin aiemmilla treenipätkillä. Kaikille taisi tulla tältä rupeamalta tähän asti parhaimmat harjusmäärät. Tosin täällä oli selvästi enemmän kisa-alamitan (25cm) molemmin puolin olevaa harjusta, kun muualla harjusta oli saaliskaloista selvästi pienempi prosentti, mutta koko oli isompaaa.
Loppuilta meni perhoja sitoessa, hotellin saunassa ja poreammeessa rentoutuessa sekä illallisella käyden. Myös Englannin joukkue oli syömässä samassa paikassa.
Torstai-illan illallinen |
Terkuin: VillePietuEsaSanttuSaku
Kommentit
Lähetä kommentti