Naisten perhokalastusmaajoukkueelle Euroviisutulos Tsekin EM-kisoista
Naisten perhokalastusmaajoukkue matkasi Tsekkeihin toukokuun lopussa perhokalastuksen EM-kisoihin. Kisajoukkue oli valittu viime vuoden naisten SM-finaalin sijoitusten perusteella ja reissuun lähtivät Maria Tuominen (joukkueen kapteeni), Maija Koistinen, Tiina Kirssi, Kanerva Kilpelä ja Aino Hynnä sekä joukkueen manageri Petri Virolainen.
EM-kisat käytiin Vltava-joella sekä Kvetonov-järvellä Etelä-Tsekissä. Kisa piti sisällään viisi jaksoa, jotka jokainen joukkueen jäsen kalasti. Vltava-joella jaksoja oli kolme, Kvetonov-järvellä kaksi; toinen venekalastusta ja toinen bänkkikalastusta järven rannalta. Joukkueemme oli käynyt harjoittelemassa kisoja varten viime syksynä loistavien oppaidensa Milan Hladikin ja Roman Heimlichin johdolla. Milan vastasi EM-kisojen järjestelyistä ja Roman kilpaili kisamaan joukkueessa menestyksekkäästi saavuttaen Tsekin joukkueessa Euroopan mestaruuden. Harjoittelimme kisaa varten vielä kisaa edeltävän viikon ajan oppaamme Martin Musilin johdolla. Martin opasti myös kisavesiin tutustunutta Suomen miesten joukkuetta, joten yhteistäkin aikaa löytyi molempien Suomen joukkueiden kesken.
Kilpailu oli kaiken kalan kisa eli kaikki kisapoolista koukutetut kalat kelpuutettiin saaliskorttiin 20 cm alamitalla. Kalalajisto oli laaja ja joelta tavoitti muun muassa taimenta, harjusta, kirjolohta, puronieriää, seipiä, turpaa, särkeä sekä ahventa. Kvetonov-järven tavoitelluin kisakala oli kirjolohi, joskin järvessä polski myös liuta muita makean veden kaloja karpista kulta-ahveneen. Jo treeniviikolla valkeni, että menestyksekkääseen suoritukseen vaadittaisiin laaja-alaista eri kalastustekniikoiden hallintaa ja niiden soveltamista eri tilanteisiin ja kalastajan poolista löytyviin kalalajeihin.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä perjantaina kalastettiin kaksi jaksoa. Herätyskellot pirisivät pahimmillaan 4.30, jolloin ensimmäiset kalastajat raahautuivat aamupalan kautta kisabusseihinsa. Kisajaksoilla kilpailijat kilpailevat kukin omassa 17 henkisessä ryhmässään sijoituspisteistä muiden maiden kisailijoita vastaan. Sijoituspisteitä kertyy oman sijoituksen mukaan niin, että kisassa ensimmäiseksi sijoittunut saa yhden sijoituspisteen ja viimeinen 17. Tässä lajissa pisteiden keräily ei ole siis suotavaa. Kisan aikana Suomen kapteenina toiminut Petri Virolainen sparrasi joukkueemme kilpailijoita järvijaksoilla koko kisan ajan. Avausjakson onnistuminen tuli järveltä, jossa Aino nappasi veneestä 17 kirjolohella viidennen sijan. Muilla sektoreilla pisteitä kolisi harmillisesti liikaa Suomen naisten joukkueen laariin. Toinen jakso meni joukkueelta paremmin. Maria onnistui loistavasti jokijaksolla ollen ryhmänsä neljäs, Maija 12. ja Aino 14. Ensimmäisen kisapäivän jälkeen oli selvää, että etenkin bänkkikalastus tulee olemaan kisassa todella haastavaa.
Lauantaina kalastettiin vain yksi jakso. Maija ja Maria vastasivat päivän parhaista suorituksista ollen ryhmissään sijoilla 13. Lauantai oli alavireinen päivä Suomen joukkueelle.
Kisan viimeiset jaksot käytiin sunnuntaina. Neljäs jakso sujui joukkueelta tähänastisista jaksoista parhaiten. Kanerva kalasti jokijaksollaan ryhmässään sijalle 12. ja Tiina onnistui veneessä saavuttaen saman sijoituksen Kanervan kanssa. Tahti ei valitettavasti pysynyt yllä enää kisan viimeisellä jaksolla Maijan kahdeksatta sijaa lukuun ottamatta. Suomen naiset olivat valahtaneet peruuttamattomasti koko kisan jumbosijalle.
Naisten perhokalastusmaajoukkue kiittää kalahattu kourassa tukijoitaan, jotka mahdollistivat kisamatkaan pääsymme.
Kiitos:
Bocap
City-Lab
IKON fishing products
Kuusamon tärppi
Lehtosen Konepaja
Lohenrengas
Läsäkoski
Meri ja Metsä
Portaala Oy
Ruoto
Tikkakosken konepaja oy
Vision flyfishing
sekä kaikki tukikalenterimme hankkineet!
Vasemmalta lukien: Maija, Tiina, Petri, Maria, Aino ja Kanerva |

Devil's Stones ja oppaamme Martin Musil |

Tiina ensimmäisen kisapäivän tunnelmissa. Kuva Igor Slavik |
Lauantaina kalastettiin vain yksi jakso. Maija ja Maria vastasivat päivän parhaista suorituksista ollen ryhmissään sijoilla 13. Lauantai oli alavireinen päivä Suomen joukkueelle.
Maija kalajahdissa. Kuva Igor Slavik. |
Marialla mukavan kokoinen täpläkylki siiman päässä. Kuva Igor Slavik |
Kisan viimeiset jaksot käytiin sunnuntaina. Neljäs jakso sujui joukkueelta tähänastisista jaksoista parhaiten. Kanerva kalasti jokijaksollaan ryhmässään sijalle 12. ja Tiina onnistui veneessä saavuttaen saman sijoituksen Kanervan kanssa. Tahti ei valitettavasti pysynyt yllä enää kisan viimeisellä jaksolla Maijan kahdeksatta sijaa lukuun ottamatta. Suomen naiset olivat valahtaneet peruuttamattomasti koko kisan jumbosijalle.
Kanerva matkalla kalan mittaukseen. Kuva Igor Slavik |
Tsekin EM-kilpailut olivat joukkueelle suuri pettymys. Jälkikäteen suoritusta puntaroidessa silmiin pistää erittäin heikko suoriutuminen järven rantakalastusjaksoilta, sekä harmilliset epäonnistumiset myös joella harjoitustunneista huolimatta. Pettyneistä fiiliksistä huolimatta Tsekin EM-kilpailuista jäi varmasti paljon uusia oppeja sekä kehittymisen kohteita jokaisen kalastajattaren mieleen. Kilpailut olivat hyvin järjestetyt ja etenkin jokikalastus oli mahtavaa. Kisan paras suomalaisnainen oli Maria Tuominen (61/88).
Naisten perhokalastusmaajoukkue kiittää kalahattu kourassa tukijoitaan, jotka mahdollistivat kisamatkaan pääsymme.
Kiitos:
Bocap
City-Lab
IKON fishing products
Kuusamon tärppi
Lehtosen Konepaja
Lohenrengas
Läsäkoski
Meri ja Metsä
Portaala Oy
Ruoto
Tikkakosken konepaja oy
Vision flyfishing
sekä kaikki tukikalenterimme hankkineet!
Kommentit
Lähetä kommentti