MM-joukkue ja Ikon Fishing Products järjestää perhokalastuskurssin Muuramenjoella 8.7.2022

Kurssi alkaa perjantaina 8.7.2022 klo 16.00. Kurssipaikkana toimii tunnettu Muuramenjoki, aivan Muuramen keskustan läheisyydessä. Muuramenjoki on pienimuotoinen koskikalastuskohde jonka kalasto koostuu lohikalojen osalta lähinnä kirjolohista ja taimenista. Paikka tarjoaa erittäin hyvät puitteet monipuolisten tekniikoiden harjoitteluun. Koskiosuuksilla voi harjoitella moderneja nymfikalastuksen tekniikoita ja hitaammaat virranosat tarjoavat mahdollisuuden upposiimatekniikoihin.

Kurssi aloitetaan tutustumalla Muuramenjokeen, virranlukuun ja koskella toimiviin perhoihin ja tekniikoihin. Kurssipäivä sisältää opastettua kalastusta noin klo 20.00 saakka. Tämän jälkeen kurssilaiset voivat kalastaa omatoimisesti klo 02.00 asti.


Kurssin oppaina toimivat ensi syksynä Espanjan MM-kilpailussa Suomea edustava Mikko Räsänen ja Portugalin EM-kilpailussa debyytin tekevä Leevi Voutilainen.


Kurssille mahtuu kahdeksan (8) henkilöä ja kurssimaksu henkilöä kohden on 110 euroa. Hintaan sisältyy henkilökohtainen opastus ja kalastuslupa Muuramenjoelle. Valtion kalastuksenhoitomaksu kurssille osallistuvien on suoritettava itsenäisesti.


Kaiken tasoiset kalastajat ovat tervetulleita kurssille! Kurssilaisten taitotaso ja mielenkiinnon kohteet pyritään huomioimaan kurssin sisällössä mahdollisimman hyvin.

Välineet:

Osallistujien toivotaan tuovan mukanaan omat kahluu- ja kalastusvälineet. Omien kalastusvälineiden puuttuessa lainavälineet järjestyvät.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

Mikko Räsänen

044 55101111

info@ikonfishingproducts.com


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MM-joukkueen toukokuun 2023 perhokalastuskurssit Helsingin Vanhankaupunginkoskella ”VKK:lla"

Hanak Competition -koukut – maajoukkueen suosimia koukkumalleja

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024