MM-joukkueen perhokalastuskurssi Läsäkoskella

MM-joukkueen uusin perhokalastuskurssi on nyt myynnissä! Tämä kurssi järjestetään yhteistyössä Ikon Fishing Productsin ja Läsäkosken kanssa Etelä-Savossa Läsäkoskella 23.-24.7.2016.



Kurssi-info:
Kurssi alkaa lauanataina 23.7.2016 klo 11. Kurssipaikkana toimii villeistä taimenistaan tunnettu Läsäkoski. Lauantai aloitetaan tutustumalla Läsäkoskeen, virranlukuun ja koskella toimiviin perhoihin ja tekniikoihin. Varsinainen kalastus alkaa klo 15, jota ennen tarjoillaan maittava lounas. Kurssipäivä sisältää opastettua taimenen kalastusta iltaan saakka. Illan tullen myös sauna lämpiää kurssilaisia varten. Läsäkosken laadukas majoitus yön yli kuuluu kurssin hintaan ja kurssilaiset voivat kalastaa omatoimisesti vielä sunnuntaiaamun ja -aamupäivän.

Kurssin oppaina toimivat ensi syksynä Coloradossa MM-kisoissa Suomea edustavat vuoden 2015 SM-mitalistit Mikko Räsänen ja Jyrki Hiltunen.

Kurssille mahtuu kaksitoista (12) henkilöä ja kurssimaksu henkilöä kohden on 180 euroa. Hintaan sisältyy henkilökohtainen opastus, kalastuslupa Läsäkoskelle, majoitus ja lounas lauantaina. Valtion kalastuksenhoitomaksu kurssille osallistuvien on suoritettava itsenäisesti.

Heinäkuu on vesiperhoskuoriutumisen kulta-aikaa. Vesiperhosten eri kehitysvaiheet ja niillä kalastaminen ovat kurssilla keskiössä. Kaiken tasoiset kalastajat ovat tervetulleita kurssille! Kurssilaisten taitotaso ja mielenkiinnon kohteet pyritään huomioimaan kurssin sisällössä mahdollisimman hyvin.

Välineet:
Osallistujien toivotaan tuovan mukanaan omat kahluu- ja kalastusvälineet. Omien kalastusvälineiden puuttuessa lainavälineet järjestyvät. Kurssilla on myös mahdollisuus testata Ikon Fishing Productsin tuotteita!

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Ikon Fishing Products
info@ikonfishingproducts.com
044-551 0111

Kurssin tuotto käytetään lyhentämättömänä perhokalastuksen MM-joukkueen vuoden 2016 kilpailumatkan ja Läsäkosken taimenen tukemiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024

Esittelyssä C&F Universal System Chest Storage ja Trout Guide Box

EM joukkueen perhokalastuskurssit 6.5 ja 20.5.2024