Puolan EM-reissu naisten silmin

Nyt on kaksi viikkoa kulunut kisojen loppumisesta ja alkaa pikkuhiljaa olla selvitty koko koettelemuksesta. Olipahan reissu! Usko Finnairiin meni, mutta onneksi vastapainona kisoista jäi mieleen lauma uskomattoman hauskoja persoonia, sydämentykytyksiä antaneita kalastustilanteita,  onnistumisia ja tietenkin vähän epäonnistumisiakin. Ensikertalaisina kisaajina kansainvälisissä kisoissa, eikä kukaan meistä hävittänyt mitään tavaraa eikä unohtanut kamojaan aamutokkurassa kisabusseihin. Peukut meille siitä! Kalastuksellisesti tietenkin tekemistä riittää, mutta joukkueella pysyi fokus hyvin koko kisan ajan ja mieli korkealla univajeesta huolimatta. Ohessa keltanokkajoukkueen kisatunnelmia. 

Maria: Sektori I, jakso 5

Kisan viimeiselle jaksolle tallustellessani tunnelmat olivat aika jännittyneet. Kisa oli siihen asti mennyt kohtuullisesti, joten tavoitteena oli puristaa joukkueelle aivan kaikki loput energiat mitä jäljellä oli tuossa vaiheessa kisaa.  Valvoja ei liikoja englantia taitanut, joten joelle saapasteltiin hiljaisuuden vallitessa. Fiilis nousi aika lailla, kun rantaan päästyämme edessä näkyi tuttu joenmutka ja rannan mutalutakot. Olin kalastanut saman kohdan kesän treenireissulla. Jes! Näytin valvojalleni luurini taustakuvan, joka oli juurikin samoilta jalansijoilta napsaistu. Kohtalo! Sitä siinä hetken aikaa yhdessä naureskeltiin.  Ei siis tarvinnut hirveästi pooliin tutustua, kävin vain tsekkaamassa missä alaraja on, muistelin kahluureitit valmiiksi ja kasasin vavat. Valvoja siinä samalla selosti lähinnä puolaksi, että poolin oli mua ennen kalastanut Puolan oma poika Piotr ja saanut siitä 11 kalaa. Elekielestä ja muutamasta englannin sanasta päättelin, että valvoja oli sitä mieltä, että aika turhaa oli puolalaisen jälkeen mennä onkimaan, että lähinnä kylmä ja itku tulee. No kylmä oli jo, että ei siinä mitään. Hieman ärsyyntyneenä päätin että minä sulle ukko näytän.

Aloitin kalastuksen aivan alarajalta, jossa oli pitkä pätkä kovin virtaavaa hieman rikkonaista nilkkavettä. En edes varsinaisesti olettanut saavani sieltä harjuksia, mutta ajattelin päästä pahimmista alkutärinöistä eroon ja olla iskussa siinä kohtaa poolia missä hyvännäköiset harjuspaikat alkavat. Taktiikka toimi ja parit tylyt puukontaktit tulivatkin heti alkuminuuteilla. Uudet perukkeet kehiin ja ylävirtaan. Tuttu kiventakunen odotteli siellä ottajaansa ja 25 minuuttia jakson alusta eka kala oli lopultakin haavissa. Kyllä oli mahtava fiilis! Sykkeet alas ja matka jatkui. Pari kalaa lisää korttiin ja pooli oli menty kertaalleen läpi.

Poolin ylärajalla oli riippuvaoksaisen puun alla melkoinen monttu, josta edeltäjäni oli saanut viisi paistia. Mulla ei ollut siinä yhtään kalatapahtumaa, vaikka yritin kaikki konstit mitä omasta repertuaarista löytyi. Jätin paikan rauhoittumaan ja lähdin ihmettelemään takaisin alavirtaan ja kalastin poolin alas asti ilman kalakontaktia. Vaihtelin perhoja ja yritin käydä kaikki harjuspaikat läpi monella eri uittotyylillä. Tyhjää pukkasi. Kylmyys alkoi todella nakertaa kisakuntoa ja välillä oli pakko nousta rannalle virittelemään vehkeitä, koska jaloista alkoi mennä tunto pahemman kerran.

Kun jaksoa oli 30 minuuttia jäljellä, siirryin kevyttä ravia rantaa pitkin poolin ylärajalle ja ajattelin että vaihdan perhoja niin kauan kuin pystyn ja hakkaan kahta yläosan monttua. Harjuksia ei tarjontani kiinnostanut yhtään ja sormet olivat aivan umpijäässä. Jokunen minuutti ennen jakson loppumista sain jostain syystä päähäni laittaa litkaan ensimmäisenä kisapäivänä valvojalta lahjaksi saamani gammaruksen. Vedin perhon kiinni umpisolmulla, koska en koppuraisilla sormilla enää muuhun kyennyt. Ekalla tai tokalla heitolla kala kiinni ja sydän pompsahti kurkkuun kun ei ollut hajuakaan miten umppari kestää. Todella nopsaan kala haaviin ja 33,5 sentin lukemat tauluun. Neljä kalaa siis korttiin ja valvojalta suklaalevy kaupan päälle. Oikein makoisa kisan päätös ja jaksosijoitus 7/17.

Maria hieman hukassa ilmeettömässä virrassa

Päivi: Sektori II, jakso 4

Kimpsut, kampsut kassiin ja vauhdikkaasti linja-auton kyytiin aamupimeässä.  Alkoi kihelmöivä jännitys siitä, mitä päivä tuo tullessaan.  Linja-autossa istuin miesten joukkueen Santerin vieressä. Hänen kanssaan kävimme läpi mitä tekniikoita ja perhoja edessä olevaan kisaan kannattaisi ottaa käyttöön.  Keskustellessa matka taittuikin nopeasti. Pimeän muuttuessa hämäräksi vaihdoimme linja-autosta pienempään autoon, joka vei meidät lähemmäs jokea. Siitä jatkoimme valvojan kanssa kävellen matkaa lähes kaksi kilometriä. 

Jokirannassa kävelimme valvojan kanssa kisa-alueen läpi ja hän ystävällisesti neuvoi erikseen paikat, joista ei voi mennä jokeen.  Käsimerkein hän näytti miten syvä monttu rannassa on ja miten pieni minä olen. Asia tuli ymmärretyksi, vaikka meillä ei yhteistä kieltä ollutkaan. Oli jo hieman kiire kasata kolme vapaa valmiiksi kohta alkavaan jaksoon.

Sää oli jakson aikana puuskaisen myrskyisä.  Puita katkeili lähimaastossa ja joen rantapuista irtoili isoja oksia aivan kalastamiini kohtiin joessa.  Onneksi oksat eivät pudonneet päälleni. Joen yli oli jo aiemmin kaatunut isoja puita.  Yhden kaatuneen puun kohdalta pääsin joen toiselle puolelle, puusta tukea ottamalla niillä kohdilla, missä jalat ei ylettäneet pohjaan. Joen toisella  puolella pystyin kulkemaan ja kalastamaan koko poolini. Poolin pituus oli noin 250-300 metriä pitkä ja siinä oli useita kalaisan näköisiä monttuja. 

Lähtörannan puolelta jokeen ei voinut monistakaan kohdin mennä, koska joen montut olivat niin mutaiset, syvät ja jyrkkäreunaiset.  Niistä valvoja oli minua jo varoittanutkin. Jakson aikana sain useita 1-2 cm liian pieniä harjuksia ja yhden kisamitan täyttävän harjuksen.  Sain myös muutaman pienen taimenen. 

Kaikki kalat ottivat perhoihin pohjasta.  Perhon vaihto vaikutti positiivisesti kalojen ottihalukkuuteen.  Ehdin kalastaa koko oman kalastusalueeni kahteen kertaan. Palasin useita kertoja niiden monttujen luo, mistä olin saanut useita liian pieniä harjuksia. Kysymys kuuluukin, eikö kalastamallani alueella ollut isoja harjuksia, vai eivätkö ne huolineet tarjoilemiani perhoja.

Jaksoa oli jäljellä enää muutama minuutti kun kävin vielä vaihtamassa vavan.  Ajatuksena oli käydä vielä ihan erilaisilla perhoilla ja siimoilla kokeilemassa, eikö ne isot harjukset lainkaan ota perhoihini kiinni.  Ajatusta pidemmälle en ehtinyt jokea ylittää kun sivuperuke oli puun oksassa kiinni.  No, irtosihan se, kun nousin joessa olevan puun päälle ja irrotin sen. Sillä aikaa vapaana oleva siima oli kietoutunut teräväpäisen uppotukin päähän kiinni.  Ei siinä auttanut muuta kuin kastella käsivarsi ja toinenkin, että siiman sai ujutettua uppotukista pois.  Siinä vaiheessa kuulin kun valvoja sanoi osaaottavasti selvällä suomen kielellä perk...Vastasin hänelle, että ei mitään hätää.  Ehdin muuten vielä heittää kolme heittoa ennen kuin valvoja kertoi jakson loppuneen.  Valvoja ojensi lämpimän kätensä ja veti kylmettyneen kalastajanaisen rantaan. Jakson aikana valvoja oli hypähdellyt useasti joen törmälle ojentelemaan kättään, kun olin hieman syvemmällä ja virta nappasi minusta kiinni. Nyt siihen käteen tartuin ja valvojankin pelkokertoimet selvästi helpottivat.

Onneksi sähläysvaihe osui jakson loppuun ja siitä huolimatta, tai juuri siksi jotakin jäi Lupawaan.  Ainakin saamatta jääneitä isoja harjuksia, muutamia perhoja ja mielen maisema haastavista kalastusolosuhteista. Tänne minä vielä palaan.

Päivillä keskittyminen huipussaan

Maija: Sektori III, jakso 1

Ensimmäisenä kisa-aamuna herätys soimaan klo 4.30. Aamupala, kahluut päälle ja kamat kainaloon. Matka ensimmäiselle kisa-sektorille hotellin parkkipaikalta lähtee klo 5.30. Oli aivan pilkkopimeää ja matka kesti noin tunnin. Linja-auto pysähtyi ja seuraavaksi selviäisi mille poolille mennään kun valvojien valvoja avaa sinetöidyn kirjekuoren jossa tämä lukee. Minä sain poolin numero 8.

Valvojani, pitkä puolalainen mies joka esittäytyi Mirkaksi, odotti paikalla johon linja-auto jätti minut ja muutaman muun kilpailijan. Alkoi kävelymatka kohti rantaa, ja se matka ei ollut pitkä mutta huomasin heti että poolini meni keskellä peltoja. Tuuli oli todella kova joten tuulensuojaa ei pooliltani löytynyt. Pooli oli hankalan näköinen kalastaa, se ei ollut kovin pitkä, mutta sitäkin syvempi ja Mirka sanoi että minä en tulisi yli pääsemään. Alkoi vesisade ja tuuli samalla kun laitoin vapojani kasaan, olin jo umpijäässä ennen kuin olin vedessä. Poolia tutkittuani päätin paikat josta halusin aloittaa, ja valvojani antaen minulle luvan kalastaa aloitin heti parhaimman näköisestä paikasta, syvää oli ja vaikka kuin yritin yli en päässyt, en löytänyt siitä paikasta kalaa. Vähän matkaa alaspäin ja alavirtaan onkiessani sain ensimmäisen kisaharjukseni, 32.5 senttisen!

Kylmyys teki perukkeiden ja perhojen vaihdosta vaikeaa kun sormet eivät meinanneet pelata ja kalastamiseen keskittyminen oli vaikeaa. Poolin keskikohdalta löytyi syvä monttu jota menin alhaalta päin kalastamaan, uitin perhoni vielä pitkälle minusta alavirtaanpäin ja harjus tarttui kiinni, paikassa jossa oli vähän vettä. Kala mittaukseen ja uutta heittoa, sain toisen kalan.

 Jakso kesti 3 tuntia, ja vaikka oli kylmä niin aika meni todella nopeasti. Kertaakaan ei tullut fiilis että mitäs nyt tai että loppuis jo. Loppujen lopuksi sain 4 mitat täyttävää harjusta tästä poolista, kalat olivat kaikki matalassa vedessä, ei montuissa. Tiesin ettei neljällä kalalla pitkälle pötkitä mutta sääolosuhteet huomioiden olin tyytyväinen, vapaa-ajalla en olisi kalastanut tuolla kelillä.

 Jakson päättyessä annoin Mirkalle Suomi-pinssin kiitokseksi ja sulattelin vielä jäätyneitä sormiani hänen lämpimissä käsissään. Kamppeet kasaan ja kävely takaisin linja-autolle, joka tuntui niin hyvältä jäisessä kropassa. Linja-autosta eväät ja samalla Esa Pölkki saapui pikkubussilla paikalle, hän oli kalastanut alemmalla poolilla ja saanut 12 kalaa! Alkoi matka kohti seuraava kisasektoria! 

 

Maija ja kisaturisti Penttilä

Kanerva: Sektori IV, jakso 4

Viimeisen kisapäivän aamujaksoni sijoittui Lupawa-joen alimmalle IV sektorille. Arvonta osoitti minulle poolin numero 16 eli toiseksi viimeisen biitin. Minibussi, jolla alimman sektorin kalastaja Norjan Pia Clarholm ja minä valvojiemme kanssa oli määrä siirtyä lähemmäs jokea, aiheutti meille pientä jännitystä. Musiikki raikasi stereoista hyvin, mutta startti ei inahtanutkaan. Valvojamme suorittaman konehuoneen tutkimisen jälkeen

onneksemme myös moottori alkoi hurisemaan ja pääsimme siirtymään metsäautoteitä pitkin kohti pooleja.

Poolini osoittautui noin 500 metriä pitkäksi rauhallisesti virtaavaksi osuudeksi. Valvojan kanssa käydyn käsimerkein säestetyn suomi – puolakeskustelun kautta selvisi, että aiemmat kalastajat olivat saaneet poolilta 3, 4 ja 6 kalaa, joten odotukset suurista kalamääristä eivät olleet kovin korkealla. Yläosaltaan pooli näytti varsin lupaavalta joen rantojen yli roikkuvine puineen, kaislarantoineen sekä vedenalaisine uppotukkeineen, alaosan ollessa pääosin syvempää ja vaikeammin luettavaa. 

Päätin aloittaa kalastukseni puolenvälin alapuolelta siirtyen siitä ylärajaa kohti. Aloitusstrategia vaikutti hyvältä, sillä jo kolmannella heitolla ensimmäinen harjus kiinni ja haavissa! Mutta ei, 24,4cm eli alamittainen. Pari heittoa lisää ja taas tärppi siiman päässä, mutta tällä kertaa perhoon haksahti taimen. Tämä tuntuikin olevan jakson pääasiallinen juoni. Mittauksessa käytin 11 harjusta, joista vain kolme ylitti 25 cm alamitan, muiden jäädessä harmillisesti 0,2-1,5 cm päähän hyväksytystä. Kalat lymyilivät odotetusti puiden oksien alla, joen poikkikaatuneiden runkojen ja oksien synnyttämissä kuopissa sekä erilaisten pohjan muutosten rajapinnoissa.

Biitistä jäi kalastamatta sen alaosa, etsiessäni yläosasta sen kisamitallisia kaloja. Sinnikäs etsiminen palkittiin kuitenkin vielä jakson viimeisellä minuutilla, ja kaukaloon tuomani harjuksen pyrstö yli 25,1 cm ja sain laittaa tuloskorttiin kolmannelle riville puumerkkini. Vähäisistä mitallisista kisakaloista huolimatta, viimeiseltä jokijaksolta jäi hyvä maku suuhun. Kalastus kulki hyvin ja kaloja löytyi tasaisesti. Lupawan harjusten piilot alkoivat hahmottua, harmillisesti vain turhan myöhään kisoja ajatellen. Joukkueemme menettämät kaksi harjoituspäivää olisivat omalta osaltani todennäköisesti olleet erittäin tärkeät.

Kanervalla jännät paikat

Aino: Sektori V, jakso 1

Arpaonni Ainoa suosi ja näin ollen jengimme todennäköisesti kokemattomimpana järvikalastajana sain kunnian korkata mystisen sorsaprutakon. Spekulaatioissa jaksovoittoon povattiin yli viittäkymmentä kalaa; olihan pieneen kaupunkilampeen vapautettu useita kunnon saaveja kirjolohta ennen kilpailua. Kalaa näkyi runsaasti ilmassa ja vedessä. Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että kisakalalistalta löytyi myös kultakala, jonka pyydystäminen olisi varmaankin enteillyt kultaa – kumpaakaan ei tullut, sen paljastan heti. 

Aloitin kalastuksen suihkulähdepäädystä, jonka uumoilimme Petrin kanssa olevan varsinainen kala-allas. Hämmennys hiipi kisailijaan jos toiseenkin, kun kalaa ei alkanutkaan hinautua rannalle ennakoituun tahtiin. Tahti kuitenkin muuttui kohdallani, kun kipitin suihkulähdepäädystä toiseen päätyyn, jonka rannan läheisyyteen myös kirjolohet olivat uiskennelleet. Koukutin niitä kahdeksassa minuutissa hattutempullisen sekä pakollisen tilastohauen, jota siis oli ainut hylkykalalaji järvijaksolla.

Matka jatkui pitkälle sivulle, jossa poolilleni saapui tällä kertaa kalojen sijaan kolmikko kädellisiä, jotka metsästivät kesken kisan selfietä kanssani. Ei saalista heille. Jatkoin piiskaamista ja vaihdoin aktiivisesti tekniikoita sekä välineitä, kun kalaa ei kuulunut. Viimein kahden kirjolohen hermokeskukset aktivoituivat ja tuplatärppi oli tosi. Avain onnistumiseen oli vavan kärjen upottaminen veteen ja todellinen pikakelaus käpälöillä. Tämä tekniikka sai kalat miltei heti maistamaan metallia. Toinen eväkkäistä tippui kyydistä matkalla, mutta toinen päätyi mitattavaksi asti. Olin iloinen pitkän sivun taisteluvoitostani.

Olin tehnyt lupauksen ennen jakson alkua järvivahti-Petelle: rankaisisin itseäni järviblänkeistä kolmen kuukauden punaviinikuurilla. Vältin sen sekä nappasin jakson viidennen sijan, johon olin kalastuksellisten syiden lisäksi tyytyväinen myös siksi, että viisi on suuren idolini Celine Dionin onnennumero. Kisani oli saanut mainion alun.

Aino laittaa matoa koukkuun ankkalammella

Lopuksi haluamme kiittää Virolaisen Peteä korvaamattomasta avusta ankkalammella. Isot kiitokset myös Vision, Ursuit, Lehtosen konepaja ja muut kisamatkaamme tukeneet. Ilman apuanne olisimme syöneet koko syksyn pelkkiä nuudeleita. Lämpimimmät kiitokset kotijoukoille kaikesta avusta ja tuesta. Ilman teitä emme olisi kisoista selvinneet <3.

WTF 2016 kiittää ja kuittaa,            

Aino, Päivi, Maija, Kanerva ja Maria