MM-joukkueen järjestämä perhokalastuskurssi Kuusaankoskella 19.8.2022
Kurssi alkaa perjantaina 19.8.2022 klo 17.00. Kurssipaikkana toimii tunnettu Kuusaankoski Laukaassa. Kuusaankoski on hyvin tyypillinen vuolasvirtainen reittikoski Keski-Suomessa. Kalasto koostuu lohikalojen osalta lähinnä taimenista ja suuria säyneitä tulee usein sivuosumina. Paikka tarjoaa erittäin hyvät puitteet monipuolisten tekniikoiden harjoitteluun.
Kurssi aloitetaan tutustumalla Kuusaankoskeen, virranlukuun ja koskella toimiviin perhoihin ja tekniikoihin. Varsinainen kalastus alkaa noin klo 18. Kurssipäivä sisältää opastettua taimenen kalastusta iltaan saakka. Innokkaimmat voivat varata erillisen majoituksen Varjolan tilalta ja kalastaa omatoimisesti vielä lauantai aamun ja –aamupäivän klo 14.00 asti.
Kurssin oppaina toimivat ensi syksynä Espanjan MM-kilpailussa Suomea edustavat ja MM-mitaleitakin saavuttaneet kokeneet taimenen kalastajat Heikki Kurtti ja Jyrki Hiltunen.
Kurssille mahtuu kaksitoista (12) henkilöä ja kurssimaksu henkilöä kohden on 160 euroa. Hintaan sisältyy henkilökohtainen opastus ja kalastuslupa Kuusaankoskelle. Valtion kalastuksenhoitomaksu kurssille osallistuvien on suoritettava itsenäisesti.
Elokuu on Kuusaalla tyypillisesti pienten hyönteisjäljitelmien aikaa. Vesiperhosten eri kehitysvaiheet ja niillä kalastaminen ovat kurssilla keskiössä. Kaiken tasoiset kalastajat ovat tervetulleita kurssille! Kurssilaisten taitotaso ja mielenkiinnon kohteet pyritään huomioimaan kurssin sisällössä mahdollisimman hyvin.
Välineet:
Osallistujien toivotaan tuovan mukanaan omat kahluu- ja kalastusvälineet. Omien kalastusvälineiden puuttuessa lainavälineet järjestyvät.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Heikki Kurtti
kurttihe@gmail.com
0407360156
Kurssin tuotto käytetään lyhentämättömänä perhokalastuksen MM-joukkueen vuoden 2022 kilpailumatkan tukemiseen.
Kommentit
Lähetä kommentti