Ensimmäinen virallinen treenipäivä

Illalla kun oli hyvin pakattu kaikki kamppeet, niin aamulla vaan hypättiin bussiin kohti harkkavesiä. Kalle, Jyrki ja Heikki lähtivät järville ja aamusetti oli isolla Ösjönillä. Järvi on kooltaan 84 hehtaaria. Siellä kisakalana on taimen ja rautu (ruotsiksi röding). Tiedossa oli, että kalaa ei varmaankaan liikaa tule. Eikä tullut. Pojilla ei ollut vetoakaan reilun kolmen tunnin aikana. Alankomaiden joukkueen nähtiin saavan yksi hyvän kokoinen taimen ja rannassa jutustellessa joukkue kertoi saaneensa heti alkujaksosta kolme pikkutaimenta. Kukaan muu ei sitten tainnutkaan saada mitään. Huhuja tietenkin on kuultu kaikenlaisia, mutta tuo yksi kala on nyt ainakin varma.

Heikohkon lounaan jälkeen vaihdettiin järveä ja siirryttiin Öravattnetille. Siellä kisakalana on ahven, taimen ja rautu. Ennakkopuheista ja Kaitsun kesäkuun treenireissusta oli jo käynyt selville, että ahven on varmasti tämän järven kohdekala. Jos aamulla oli Ösjönillä hiljaista, niin täällä tapahtumaa riitti. Pojat saivat ahventa hyvin. Puheitten mukaan englantilaiset olivat saaneet neljä taimenta ja alankomaalaiset 15 ahventa. Tsekit eivät saalistaan pahemmin puhelleet, mutta ahventa näytti nousevan hyvin.
Lähtörannan tunnelmaa Öravattnetilla.
Järjestäjillä kävi jokin fiba, kun jouduimmekin väärälle jokiharjoitusalueelle aamusähläyksen johdosta. Nyt kalastimme ensin aluetta, joka oli myös epävirallista harjoitusvettä, joten suurta kalantuloa ei kannattanut odottaa. Päivä meni kuitenkin kohtuu hyvin. Kaitsu pääsi testaamaan vehkeitä ihan rauhassa ja Atte puolestaan hiillosti yhtä tsekkiä. Ei tsekin pinna oikein kestänyt, kun Atte kalasti hänen perässä samoja kohtia ja sai kalaa paremmin kuin tsekki. Kuulemma oli alkanut perhorumba ja perukkeiden sitominen, jonka jälkeen myös tsekille oli alkanut kalaa nousemaan. Atte oli jo hommansa hoitanut ja poistui paikalta :D Jotenkin tsekillä tuntui olevan pinna hieman kireällä, oli kuulemma kuulunut aika kovaa melua, kun hänen perhoboksinsa oli tippunut pieneksi hetkesi jokeen. Veden pinta oli laskenut viimevierailusta ja "salainen aseemme" vaikuttaisi sopivan sinne varsin hyvin. Tätä ei muuten nyt käytetty ollenkaan, koska se halutaan pitää salaisena mahdollisimman pitkään.

Toisella harkkajaksolla päästiin vihdoin sille sektorille minne meidän piti alunperinkin mennä. Tämä on erikoisalue jolle rajoitetaan lupien myyntiä ja vain c&r on sallittua. Luonnollisesti aamulla oli kalaa tullut paljon ja tuli sitä runsaasti meidänkin vuorolla. Täällä Kaitsu käveli aivan harkka-alueen ylärajalle ja pääsi näkemään kisapooleja. Tällä sektorilla vedet ovat enemmän sellaisia joihin on Suomessa totuttu, mikä lämmitti mieltä. Tällä sektorilla on kisassa odotettavissa varmaan aika paljon perusnymfausta.

Lower Ammerånin kisavettä
Aika hukassa tuntuivat järjestäjät olevan näin ekana päivänä. Ruokaa ja juotavaa oli ainakin järvillä liian vähän ja myös kuskit olivat jokseenkin epätietoisia siitä minne pitää mennä. Toivottavasti huomenna jo sujuu paremmin.

Tässä se luvattu kisojen kiertokaavio, sektorit näkyvät täällä: http://effc2014.com/maps/ .

Atte:  I Ösjön, II Öravattnet, III Upper Amerån, IV Middle Ammerån, V Lower Ammerån
Heikki:  II Öravattnet, III Upper Amerån, IV Middle Ammerån, V Lower Ammerån, I Ösjön
Kaitsu:  III Upper Amerån, IV Middle Ammerån, V Lower Ammerån, I Ösjön, II Öravattnet
Kalle:  IV Middle Ammerån, V Lower Ammerån, I Ösjön, II Öravattnet, III Upper Amerån
Jyrki:   V Lower Ammerån, I Ösjön, II Öravattnet, III Upper Amerån, IV Middle Ammerån

Fotos& text: EFFC team -Tuominen & Kallio-
         


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MM-joukkueen toukokuun 2023 perhokalastuskurssit Helsingin Vanhankaupunginkoskella ”VKK:lla"

Hanak Competition -koukut – maajoukkueen suosimia koukkumalleja

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024