Toka harkkapäivä


Paikat olivat jo tutut, joten tänään ei tullut enää eksymisiä autolla. Käytiin parissa kohtaa jokea ja törmättiin ruotsalaisten naiskapteeniin ja myöhemmin johonkin joukkueeseen näköetäisyydellä. Ei siinä hirveästi sanoja vaihdeltu. Kalastus oli tänään vaihtelevaa. Ehkä muutama havainto tehtiin, joista voi olla etua kisassa. Päivän suurin anti oli, kun opas esitteli iltapäivällä uuden kalastustekniikan, kun demonstraatiota tarpeeksi ruinattiin. Osa porukasta jo testaili tekniikkaa ja se havaittiin hyväksi. Testit ja opiskelu jatkuu myöhemmin.

Huomenna on suunta Landösjön järvelle harjoittelemaan. Tämä ei ole kisajärvi, mutta tyhjää parempi kuitenkin. Tänään kotimatkalla osa porukasta pysähtyi toiselle kisajärvelle ihmettelemään ja se aiheutti joukkueessa hieman kylmiä väreitä. Järvessä on vain taimenta ja rautua ja järvi on aikas iso (tai kuulemma valtava, riippuen katsojasta). Harvojen kalojen löytäminen ei tule olemaan helppoa, taikka ottiin houkuttelu. Joella negatiivinen juttu on veden korkeus, tai siis mataluus. Nyt joki muistuttaa valitettavan paljon keskieuroopan olosuhteita eikä tyypillistä pohjolan harrikoskea. Loppujen lopuksi kohtuullinen harjoittelupäivä ja osa porukasta sai ainakin selkeästi lisää luottamusta tekemiseen.



Jyrki kalastaa ja manageri leikkii sorsaa kivien välissä.


 Romanttinen sidontapiste.


Kiveä ja matalaa vettä löytyy paikoitellen paljon.

Photos: EFFC team -Auramaa-
Text: EFFC team -Kallio-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MM-joukkueen toukokuun 2023 perhokalastuskurssit Helsingin Vanhankaupunginkoskella ”VKK:lla"

Hanak Competition -koukut – maajoukkueen suosimia koukkumalleja

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024