Neljäs harkkapäivä


Taas oli päivä uusi. Tälle päivälle oli varattu hieman paikkojen spottailua ja keskisektorin kupeessa kalastamista. Illalla piti sitten piipahtaa myös ylimmällä sektorilla, mutta se hieman unohtui siinä touhottamisessa. Keskisektorin spottailu meni ihan hyvin. Käytiin yhdessä kohtaa jokea ja siinä jo paljastui aika hyvin mitä on odotettavissa, eli ihan mitä vaan. Siinä kohtaa kun käytiin, yläosassa oli kovempaa koskea ja alaosassa matalaa virtaa, eli kaikkeen pitää olla varautunut.

 Kisavesien ihmettelyä keskisektorilla

 Sama, siellä sitä vettä on koko joen leveydeltä.

Paikkojen ihmettelyn jälkeen tarkoitus oli mennä ongelle sinne keskisektorin kupeeseen. Suunnitelma oli hyvä, mutta toteutus hieman ontui. Meikäläinen ja Kurtti rämmittiin metän läpi joelle ja todettiin paikka juuri hyväksi salaisen aseemme treenaamiseen. Rämmittiin takaisin autolle ja porukalla vedettiin kahlarit niskaan ja nokat kohti jokea. Ei nyt hirveän ylpeä olo ollut eikä se imarrellut hirveästi virranlukutaitoa, kun joki paljastuikin lähinnä kapeaksi järveksi missä tuuli sitten nosti aaltoja sen verran, että menimme vipuun. Rämmittiin sitten porukalla samantien takaisin autolle, oli kyllä kuningasolo.

Pikapalaverin jälkeen päätettiin lähteä "tsekkimestaan", eli sinne missä tavattiin ne tsekit aikaisemmin. Siellä sitten ongittiin ja kalastus lähinä meni kauniisti sanottuna heikosti. Kokeiltiin tuota uutta salaista asetta, mutta paikan tyyppi oli väärä ja varmaan jätkätkin vähän vääriä. Lopuksi Sandro piti uuden demonstraation tuosta tekniikasta ja sen jälkeen alettiin pohtimaan jatkoa päivälle.

Heikki ulkoiluttaa perhoja Ammerånilla. Ne lähinnä kastuivat, mutta eivät limottuneet.

Tässä välissä on aiheellista mainita, että eilen illalla osa porukasta kävi kisaan kuulumattomalla joella ja he saivat sieltä hyvin kalaa. Pidemmän palaverin jälkeen päätettiin lähteä sinne, vaikka ajomatkaa tulikin hieman. Siellä oli kuitenkin luvassa hyvin kalaa, jolloin tekniikan treenaaminen oli tehokkaampaa ja tuloksellisempaa. Täällä harjoittelu sujui hyvin ja saatiin joukkueen kanssa tehtyä arvokkaita havaintoja, joista on varmasti hyötyä itse kisassa.

 Hårkan joen maisemaa.

 Soldarinin harriperho.

Aikamoinen hauenraato, tai jokin.

Huomenna pitäisi keksiä jostain joku ahvenjärvi. Tänään sitä koitettiin hieman metsästellä heikolla menestyksellä. Lisäksi pitäisi kopata Kapteeni lentokentältä kyytiin aamulla. Varmaan ainakin toinen tehtävistä onnistunee ainakin jotenkin. Vaikka päivä oli rikkonainen, niin silti päivään voi olla kokonaisuutena tyytyväinen. Saatiin hyviä havaintoja ja keskusteluja keskisektorista sekä hyvää treeniä illalla Hårkan joella.

Fotos: EFFC team -Tuominen-
Text: EFFC team -Kallio-        

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024

Esittelyssä C&F Universal System Chest Storage ja Trout Guide Box

EM joukkueen perhokalastuskurssit 6.5 ja 20.5.2024