Viides harkkapäivä

Täksi päiväksi oli kaksi hommaa, kapteenin haku kentältä ja ahvenen järvitreeni. Kapteenin haku meni putkeen, järvitreeni ei todellakaan. Soittelimme sopivan järven perään sinne ja tänne, ja saimme veneenkin varattua Kaitsun auttavalla ruotsin taidolla.. Kunnes kävi ilmi, että täällä on aika monta Vallsjön nimistä lutakkoa. Oltiin sitten tietenkin varattu se vene jostain hornan tuutin Vallsjönistä, eikä siitä järvestä jota kisasivuilla suositeltiin treenaukseen. Noh soitettiin sitten vielä pariin turisti-infoon ja tultiin siihen tulokseen että lähdetään koko sakki Hårkan joelle. Treenataan sitten virallisissa harjoituksissa järvillä kaikki mahdollinen aika. Halusimme siis löytää treenipaikaksi järven, josta tulisi hyvin ahventa ja josta saisimme vuokrattua veneen. Tai jos edes järven rannat olisivat sellaiset, että sieltä pääsisi hyvin heittämään. Mutta sellaista paikkaa ei sitten löytynyt, niin lähettiin hampurilaspaikan kautta joelle.

Joella päätettiin pitää Sandron johdolla kisa, jossa jokainen kilpailija kalasti kaksi tunnin jaksoa noin 25 metrin mittaisella biitillä. Joki oli siltä kohdalta noin 40 metriä leveä. Kisa alkoi sillä että Jyrkin vapa katkesi jo ennen jakson alkua perukkeen nyhtämisen seurauksena. Kisa eteni ja kalaa nousi kaikille. Samaan tahtiin pilvet tiivistyivät taivaalle ja sade alkoi roikkua niskassa. Kapteeni Ollikainen ja allekirjoittanut toimivat valvojina ja Sandro seuraili kalastusta. Kisaa kävi seuraamassa myös yksi saksalainen vanhempi herrasmies, yksi pikku terrieri, yksi saukko (!) ja kolme kanootillista innokkaita retkeilijöitä. Ai niin ja Attellakin katkesi onkimisen tiimellyksessä vapa.

Sandro halusi pitää poikia jännityksessä ja lupasi kertoa tulokset vasta illalla. Kisan päätyttyä kalasteltiin vielä kolme tuntia ja kun ilma alkoi olla jo aika kehno, niin hypättiin autoihin ja lähdettiin syömään. Kämpillä kerrottiin kisan tulokset ja samalla Sandro antoi palautetta jokaisen kalastuksesta. Lisäksi pohdittiin taktiikoita itse kisaan.


Kun Attella nyrjähti vähän nilkka, niin Kalle hommasi joen pohjasta kainalosauvan.


Foto: EFFC team -Auramaa-
Text: EFFC team -Tuominen_

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MM-joukkueen toukokuun 2023 perhokalastuskurssit Helsingin Vanhankaupunginkoskella ”VKK:lla"

Hanak Competition -koukut – maajoukkueen suosimia koukkumalleja

EM-joukkue järjestää perhokalastuskurssin Ylöjärvellä 26.5.2024